Mä vihaan sinkkuilua! Taas tuli sydänsuruja eilisen baari-illan jälkeen. Mies jota tapailin ei ollut pitänyt mitää yhteyttä viikkoon ja eilen sitten näin sen baarissa. Totta kai se sitten laitto viestiä ja soitti, mutta sanoin sille, että mua ei käytetä näin. Se suuttui, koska olin kiukkunen hänelle. Noh tänään näin hänet kahvilassa ja nyt on paska fiilis. Ruoka ei maistu ja tekis mieli vaan itkee. Hitto en ymmärrä mitä siinä miehessä näen, mutta sydäntä raapaisee, kun se on lähietäisyydellä. Eka mies mun eron jälkeen ja tästäkään ei tuu mitään. Ensimmäinen mies, jonka kanssa oisin halunnu jotain vakavampaa sitten vuoteen! Tiedän silti itestäni, että unohdan tämän tapauksen muutamassa päivässä, mutta nyt sattuu. Laihis saa olla tän päivän. Eipä silti hätää, kun en oo syönyt mitää eikä tee mieli syödäkään. Jos söisin se takuulla vaan kiertäisi vatsassa ja hyvällä tuurilla tulis ylös. Yritän pohtii vaan, että miks sattuu näin paljon, vaikka se mies ei todellakaan ollut mitään unelmavävy ainesta. Haluun unohtaa hänet, mutta toisaalta en halua. Ja edelleen tulee mieleen, että jos oisin laihempi niin hän olis kiinnostunut, vaikka totuus taitaa kuitenkin olla toinen. Miks miehiin joutuu aina pettymään? Juuri tälläiset sydänsurut ja stressi pilaa painon pudottamisen ja jossain vaiheessa siirryn mässäilyyn. Tässä kuussa sitä en tee, koska päällä on kaikenlainen herkuista kieltäytyminen, mutta jaksanko enää ens kuussa yrittää. Tilanne on toivottavasti silloin jo paljon parempi, mutta ei se tässä hetkessä lohduta. On niin vaikeeta hyväksyä torjutuksi tuleminen ja aina sitä miettii, että itessä on jotain vikaa. Tässä tapauksessa syytän itseeni lihavuudesta ja tulee vaan inho omia läskejä kohtaa. Itseinho on pahinta mitä tiedän!