ei oikein mikään innosta. Tänään kävin kyllä spinnissä ja siitä oon ylpee, että kaiken sen lumituiskun ja auraamattomien teiden keskellä fillaroin ja jopa ehdinkin tunnille. Yövuoron jälkeen en saanut nukuttua, kun remonttimiehet hääräs rappiksessa ja nyt ois seuraava yövuoro tulossa. Mä pelkään yli kaiken sitä, että paino jumahtaa tähän. Koko syksyn se pyöri näissä samoissa lukemissa enkä saanut sitä alas tein sitten mitä tahansa. Helmikuu olisi aikaa yrittää ja jos se ei ole tippunut alle 80 kilon niin meen lääkäriin. Koska nyt elän tosi terveellisesti ja liikun paljon. Onneks helmikuu on vasta tulossa, joten ei tarvi kauheesti stressata. Ehkä se nyt hetken jumittaa ja humpsahtaa alas sitten kerralla vähän enemmän. Nutraamista ajattelin kokeilla, koska on noita nutripusseja kaapissa. Sen alotan sitten maanantaina, jos siihen mennessä ei oo tapahtunut mitää muutosta tässä painossa. Ja nyt en tarkota muutoksilla mitään useempia kiloja vaan vaikka paria sataa grammaa alaspäin. Sit nutrailen ens viikon ja katellaan millai se vaikuttaa. Liikuntaa en voi oikein lisätä enää tähän määrään ja sitä ei kauheesti voi ees tehostaa. Pitäis olla vaan kärsivällinen, mutta mulle sitä kärsivällisyyttä ei oo paljon lahjaks annettu. Tähän mielialaan vaikuttaa sitten tietenkin myös ton painon jumittamisen takia ihmissuhdehuolet. Tapailin erästä miestä, mutta nyt hänestä ei oo kuulunut mitää. Ja päätin, että jos hän soittaa niin en vastaile, koska jossain vaiheessa se mies tuottaa vielä enemmän harmia mulle ja sillon on laihdutus vaarassa. Joten nyt siitä äijästä eroon, jotta laihis ei jossain vaiheessa pysähdy sydänsuruihin. Mä en silti ymmärrä miehiä, kun ne ei tiiä mitä ne haluaa. Mä oisin valmis seurustelemaan tai ainakin eka tapaileen useemmin, jotta nähtäis tulisko siitä mitää. Tää mies ei halua tai uskalla lähtee suhteeseen, kun hänellä on kurjia kokemuksia. Tai näin hän ainakin itse sanoo. Tällä hetkellä tuntuu, että en oo tarpeeks kaunis ja hoikka hänelle vaan hän hakee jotain parempaa. Kaikki hänen kaverinsa tosin sanoo hänelle, että kyllä sä olet tyhmä, jos et tota naista halua. Ikävä kyllä kavereiden mielipiteet ei näytä paljon vaikuttavan. En oikein tiiä mitä pitäs tehä. En kestä elämää yksin vaan haluisin, että joku kulkis rinnalla ja tukis mua kaikessa. Tässä laihiksessa tarvin tukea enemmän kuin koskaan ja positiiviset kommentit ois tosi tervetulleita. Lähinnä vaan nyt itkettää, kun mulla on ikävä toisen läheisyyttä. Itkettää myös oma kurjuuteni, kun nyt tuntuu siltä, että ei tää laihiskaan tuu koskaan onnistumaan. En koskaan näytä siltä kuin haluaisin ja oon koko loppuelämäni just sen takia yksin. Kurjaa.